Toimintakertomus
Kokoukset
Vuosikokous 11.5.2018 Mannisella.
Johtokunta kokoontunut kerran.
Johtokunta
Puheenjohtaja Erkki Kalmari
Varapuheenjohtaja Antero Vesterinen
Sihteeri/rahastonhoitaja Pekka Manninen
Muut jäsenet Seppo Salenius, Veikko Pitkänen, Olavi Kivi
Kalastus
Kalastuksen valvontaa suoritettu yhden tutkinnon suorittaneen valvojan toimesta, Risto Kaiponen Pekka Mannisen avustamana sekä kalastusalueen valvontaryhmän Mankonen / Niemi toimesta. Nuottaa on vedetty Kalmarin rannasta Seppälänlahdella. Nuotanvedon yhteydessä juotu nokipannukahvit. Nuotta ja muut varusteet korjattu. (Nuottauksesta erillinen toimintakertomus) Nuottamestarina on toiminut Pekka Manninen. Suomunäytteitä Kalatalouskeskukselle ovat ottaneet Olavi Kivi, Risto Kaiponen ja Pekka Manninen.
Velvoiteistutukset
Istutukset on tehty Kalmarin rannasta.
Hiihtoladut
Laukaan Vapaa-aikatoimen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti hiihtolatuaja tehtiin Leppäveden koulun ympäristöön opettajien kanssa yhteistyössä. Päiväkodin lapsille ajettu oma latu hoitopaikan läheisyyteen. Lisäksi kuntolatuja pidetty auki mahdollisuuksien mukaan Leppäveden taajamassa. Maanomistajien kanssa on neuvoteltu latuväylät ja opettajien kanssa sovittu hiihtopäivät. Vesi jäällä aiheuttivat lisähaittaa myös viime talvena. Ladut ovat palvelleet jäsenistöä ja antaneet kalustolle tuottoa.
Kalusto
Moottorikelkka, latuhöylä, nuottavene ja valvontaan käytetty Buster. Kalustosta on huolehtinut Pekka Manninen ja tarvittaessa nuottaporukka.
Muut kokoukset
Leppäveden kalastusalue hallituksen kokouksia pidetty Sarahovissa, osallistunut Pekka Manninen
Valtakunnallisille kalastusaluepäiville osallistui Veikko Pitkänen. Yhteistyötä tehty Kalatalouskeskuksen Meronen / Havumäki kanssa.
Kalastuslehdet
Tilattu johtokunnan jäsenille, toiminnantarkastajalle sekä kalastuksenvalvojalle.
Kartat ja merkkien myynti
Hietikon korjaamo, Jukka Häkkinen Leppävedellä ja Putti Pajan myymälä, Wanha Paja Vaajakoskella. Kalastusohjeet ja kartat jaettu merkkien ostajille myyjien toimesta.
Rantakalatapahtuma
Ei pidetty.
Muut asiat
Johtokunnan jäsenet ovat seuranneet tiedostusvälineistä Leppäveden yläpuolisten vesistöjen tilasta annettuja tietoja veden laadusta. Ollaan mukana Kalatalouskeskuksen tekemässä raportissa Metsä Botnian puhdistuslaitoksen päästöjen varalta.
Leppäveden kalastusalueen hallitus on jatkuvasti seurannut tilanteen kehittymistä Metsä Botnian lupakäsittelyn eri vaiheissa. Seuranta jatkuu edelleen.